Saanan valloitus

Tiistai 12.7  Tämän päivän ehdoton kohde on kapuaminen Saana-tunturille. Allaolevassa kuvassa näkymät Ruotsin ja Norjan puolelle Saanan rinteeltä.

Mutta sitä ennen taas aamun tunteihin. Aamuyöstä taivas värjäytyi kauniihin sävyihin. Kuvattu yöllä klo 2. 

Aamu valkeni pilvettömänä. Mikä upea päivä vaeltaa!!!! 

Vasemmalla Kilpisjärven toisella puolella Ruotsi, kauempana horisontissa Norjan lumiset huiput ja oikealla Suomen puolta.

Yöparkkiin viereemme oli tullut Ruotsin ja Norjan rekkareissa olevat asuntoautot.  Olimme samassa järjestyksessäkin kuin kyseiset maat tuulilaseista katsottuna järven yli ja Saana-tunturi uljaana takanamme.

Karvapoikien aamulenkitys Saanatunturin kupeessa.

No saihan Keke ja Nero tänä(kin) aamuna omat osuudet aamiaisjugurteista.

Pyörähdys vielä kylillä kaasupullon vaihdossa. Saana edelleen jyhkeänä taustalla odottelee meitä 😀

Siitäpä se polku alkaa..... 4 kilometrin päässä odottaa maali.

Alku oli loivaa kivipolkua, joka muuttui sitten....

pitkospuupoluksi. Ja ennestäähän jo tiedättekin, ettei Nero 2,7 kg suostu niillä kävelemään. Meni siis kantohommiksi Keken tullessa jo katsomaan, missä viivytään.

Saanan huipulle noustaan Suomen pisimpiä portaita pitkin. Portaita on 749 kpl, jotka auttavat jyrkimmän nousun ylös.

Keke oli innokas vaeltaja. Jos lähistöllä ei näkynyt muita liikkujia, päästimme hänet vapaaksi. Portailla emme uskaltaneet sen antaa kävellä, ettei tassut jääny rakoihin. Mutta mitenkäs Nero.....

Pikkunen vaeltaja halusi itse kävellä ylöspäin!!!

Ja portaitahan hän kammoksuu, joten kiipeäminen onnistui leikiten portaiden vieressä. 

Jokseenkin oli hyvä hikijumppa nousta näitä 749 porrasta. Pidimme kaikille riittävän tiuhaan juomapausseja.

Portaiden loputtua, luulin olevani vain nypppylän takana maalista. Toisin kävi, vasta 1/3 taivallettu.

Hyvät maisemat kuivatella hikikainaloita 😂

Mutta eipä sitä huippua näkynyt vieläkään. 

Polun varrella huipulle oli raikas lätäkkö, johon karvapojat pääsi vilvottelee. Jussi kastaa Neroa "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen" 😀

Nero jämähti viileeseen lätäkköön, kun Keken vuoro tuli. Hänellä ei ollut tänään hyvä päivä. 

Saatiin sentään vähän hänenkin turkkia kasteltua ja onneksi vesi maistui taas molemmille.

Jaksaa jaksaa....juoksin pidemmälle, jotta saisin koirista ja Jussista yhteiskuvaa. Eipä onnistunut suunnitelmani, sillä Keke & Nero pinkos perääni satasella (olivat molemmat vapaana hetken).

Melkein huipulla. Taustalla radiomasto kait.

Vielä yksi nyppylä.....

Siellä se jo näkyy!!!! Saanan huippu!!!! 1029 metriä korkea laakeapäinen tunturi. Kaksi ja puoli tuntia tarvottu.

ME TEHTIIN SE🖒🖒🖒

Ihan ekana huipulla otettiin eväät esiin. Oltiin kyllä ansaittu joka ikinen muru.  Pikkusetkin sai omat osuutensa.

Veljekset sai muilta turisteilta kovasti ihailevia katseita. Osasivat poseeratakin niin hienosti. Nero meni kahden alle 10 vuotiaan lapsen syliinkin ihan itse. Lapset oli ihan onnesta soikeina.

Perhepotretti Saanan laella 12.7.2016

"Tunnin" laella olon jälkeen oli pulssi tasottunut ja pystyimme aloittamaan reilun parin tunnin laskeutumisen.

Paluumatkan otoksia

Nyt enää kilometri taivallettavaa pitkospuita ja osittain märkää polkua. Tämä osuus oli Nero taas kannettava.

Jep jep😂😂😂 Onnustuin sitten viimeisen puolen kilometrin pätkällä lentämään kaaressa mutaan😂😂😂 Ajattelin kurakohdan mennä siististi kivienpäältä hyppelehtien ja otin koivusta tukea. Sepä olikin laho ja koko puu tuli mukanani mutaan. Nero oli silloinkin sylissäni, mutta onneksi meille kummallekaan ei tullut näkyviä vammoja. Olin kurassa kainaloa myöden!!! Jussi oli sulkenut silmänsä h-hetkelläni😂😂😂

Kyllä oltiin koko perhe ihan naatteja kuuden tunnin reissusta. Pysähtyessä jalat tärisi ja kipeä kantapää huuti hoosiannaa, molemmilla. Mutta silti oli voittajafiilis🖒🖒🖒🖒

Itseäni hivenen kiukutti märät mutaset vaatteet, joten parkkipaikalla riisuiduin ja kävin reteästi siinä jo suihkussa. Möykky oli parkissa niin hyvin, ettei tielle näkynyt (toivottavasti) mitään. Siinä vaiheessa kyllä aattelin, että ihan sama. 

Alunperin meillä oli suunnitelmissa ajaa Kilpisjärveltä vielä saman päivän aikana 400 kilometrin päähän Rovaniemelle, mutta vaellus vei voimat täysin eikä jaksettu ajaa kuin vaivaiset 28 km tälle yöpymispaikalle. Ulkosuihkut ja nukkumaan.

Mutta saimme mitä parhaimman kelin Saanan valloitukselle.

Tiistaina 12.7 ajettiin vain 28 km Kilpisjärveltä Keinovuopioon.

Tällä korkeudella ollaan nyt.