Atlanttitieltä vaeltamaan

Perjantai 1.7. No niin, tänään olisi molemmilla jalka sen verran hyvässä kunnossa, että vaellusreissu napsahti päivän ohjelmaksi. Kerrottakoon, että meillä molemmilla on ollut jo Suomessa usean viikon ajan kantapäässä jokin hemmetin luupiikki tai mikälie kalvon tulehdus. Toisella vasen, toisella oikeassa jalassa. Naureskellaan toisillemme, että olemme "Klinkka & Klonkka"😂

Aamu startattiin Molden leirintäalueelta suuntana Atlanttitie

Olenpa pistänyt merkille, miten monella norjalaisella on terassi talonsa ympärillä. Samoin nurmikot on viimesen päälle siistit. Usein niitä näkyi leikkaavan robottileikkurit. Näyttää olevan hitti täällä.

Atlantinmerentie on rakennettu vuonna 1989. Matkan varrella on 8 siltaa, joista korkein on taivutettu mutkalle. 

Pysähdyimme muiden turistien tavoin ihmettelemää  Norjan toiseksi kauneinta tietä. Kauneinhan oli se serpentiinitie Trollstigen.

Tätä "mutkalle" taivutettua siltaa ylittäessä, näytti kuin tie olisi loppunut kesken kaiken.

Viimein oltiin päivän kohteessa, Bremsneshattenilla. Tämä vaelluskohde oli lyhyt, vain reilut 3 km, mutta sitäkin enemmän oli nousua ja hiki tuli!

Nero ei suostunut kävelemään pitkospuilla, joten sain 3 kilon kahvakuulaa kanneskella useaan otteeseen.

Pojat laittoi meidän yhteisen kiven kekoon. Näitä turistien kasaamia kivikasoja näkyi jokapuolella Norjaa.

Vaellusreitti kierteli pitkin soita ja kallioita. Suuri Atlantti näkyi matkalla.

Viimein päästiin perille huipulle. Viileä tuuli pakotti takit pukemaan päälle, vaikka kiiveetessä tulikin lämmin. Huipulla oli valkoinen boxi, josta löytyi vihko. Meidänkin aikana yksi himourheilija juoksi huipulle ja laittoi nimensä siihen vihkoseen. Hän oli käynyt huipulla 44 kertaa.

Pojille oli otettu raikasta vettä mukaan, joka tuli tarpeeseen. Molemmat joi antaumuksella sitä mukista ;)

Kallion päältä näkyi pitkälle kiemurteleva tie.

Myös öljynporauslautta näkyi huipun päältä.

Vaellysreittimme nousut ja laskut.

Perjantain vaellusreitti

Möykylle päästessämme, Keke tahtoi vielä leikkiä pallollaan. Toisin kuin Nero, joka meni vauhdilla sisälle eikä tullut ulos, vaikka ovi oli auki. Katseli vain Keken touhuja, jolla näytti vieläkin virtaa olevan.

Matkan jatkuessa Atlanttitietä, tietullimaksupiste oli tällä kertaa manuaalinen, joten rahat tiskiin ja matka jatkui.

Kristiansundista etsimme tämän kapakala-akanpatsaan. Se on Kristiansundin tunnus, koska aikanaan kaupunki oli kapakalan (kuivattu turska) suurviejä koko läntiseen Eurooppaan Italiaa myöden.

Sama akka esiintyy myös katujen viemärikansissa.

Sillipoika seisoi kapakala-akkaa vastapäätä.

Kristiansundin rantaa

Näitä täältä löytyy. Tällä kertaa Kanestraum Halsa väli.

Yöpaikka löytyi Renndalin jälkeen meren rannalta. Siellä oli karseita isoja mustia etanoita. Ne oli pidempiä ja paksumpia kuin etusormeni!!! Olikohan tappajaetanoita? 

Perjantain 1.7 reitti Molde - Bud - Atlanttitie - Kristiansund ja ajokilometrejä tuli 211.