keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Siirtyminen Uuden Seelannin eteläsaarelta pohjois-saarelle 6.1.2016

Harmillisesti en osaa laittaa edelleenkään kuvia tekstin sekaan, joten mennään vanhalla tyylillä vieläkin, sorry.


Lomalla ei ehdi nukkumaan...Tänäänkin kello herätti 06.00 sillä oli ehdittävä autolautalle Pictoniin. Se sijaitsee Uuden Seelannin eteläsaaren pohjois-osassa. Lauttamatka kesti reilut kolme tuntia. Kohteena oli Wellington pohjois-saaren eteläosassa. 

Väsynyt matkaaja otti pienet tirsat laivalla Jussin tutkiessa sillä aikaa laivan tekniikkaa. Keli oli edelleen viileä eikä kevyt toppatakki ollut yhtään liikaa päällä. 


Olimme puolen päivän aikaan perillä Wellingtonissa, jossa keli oli loistava. Aurinko paistoi ja mittari näytti 25 astetta. Vihdoinkin lämmintä!!!!  Pikaisesti Jaskan luona shortsien vaihto ja kävellen tutkimaan Wellingtonia.  Ensimmäisenä suuntasimme vinolla ratikalla keskustasta kukkulan päälle ihmettelemään näkymiä. Vinoratikka oli rakennettu alunperin vuonna1912. 

Toisena kohteena oli Wellingtonin kuuluisa kauppa-ja ravintolakatu Cuba-street, jossa kävimme syömässä. Paluumatkalla Jaskan luokse, en voinut olla pyörähtämättä muutamissa vaatekaupoissa. Olihan alet juuri parhaimmillaan. Poikkesimme vielä rannan kautta huomaten sillan, jossa jokunen love - lukko.  


Jussi oli katsonut jo kotoa käsin Wellingtonin näköalakukkulan Mount Victorian. Tie oli sinne jyrkkä ja mutkikas. Perillä ylhäällä näkymät oli 360°. Siellä oli myös Maorien toteemipaalu.

Weölingtonista jäi mukava fiilis. Kiva kaupunki ja ihmiset ystävällisiä. Meidänkin ihmetellessä karttaa jossakin keskustan kadulla, tultiin meiltä kysymään, tarvitsemme apua...



Kaupunkikierroksen jälkeen matkaa edessä tänään jaettavaksi reilut 200 km. Matkalla kuski otti pakolliset päikkärit. Tosin ensimmäistä kertaa ovet auki, sillä Jaskan sisälämpötila nousi hetkessä 30 asteeseen. 


Yöksi löysimme rauhallisen paikan Jaskalle  tien ja joen varresta Mangawekasta. Lämpaat määkivät ja lehmät ammuvat viereisellä vuoren rinteellä. Taitaa edessä  olla  ensimmäinen yö, että tarkenee yksillä vaatekerroilla. 

Linjat hiljenevät nyt täältä Uudesta Seelannista ja käymme nukkumaan.  Onhan meillä jo loppiaispäivä pian vaihtumassa torstain puolelle.  Aikaero +11 tuntia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti